torstai 17. syyskuuta 2015

Uusi tuttavuus

Vilkuilin kelloa vähän väliä. Se tuntui liikkuvan koko ajan vain hitaammin, mitä enemmän mä jännitin. Avasin telkkarin ja yritin katsella sitä. Olin jo käynyt suihkussa, pukeutunut, järjestellyt paikkoja ja ehtinyt panikoimaan kaikesta moneen kertaan.

Olin jutellut jo pari kuukautta mukavan pojan kanssa. Hän on mua pari vuotta vanhempi ja asuu aika kaukana. Oltiin useampaan kertaan puhuttu seksistä ja kaikkeen siitä liittyvästä. Vaikka me oltiin molemmat kokemattomia, mutta kuitenkin halukkaita kokeilemaan vähän kaikkea, ja siitä kaikki sitten lähti. Aikaisemmin, ehkä pari viikkoa sitten oltiin ujosti seksiviestitelty, laitettu muutamia kuvia ja kerrottu toisillemme, mitä ne kuvat sai meissä aikaan.

Tänä kyseisenä iltana laitoin Juhanille viestiä, että en haluaisi olla yksin. Vastaukseksi sain, että pitäisköhän hänen tulla käymään. Luulin hänen vaan vitsailevan, kunnes puoli kahdentoista aikaan illalla Juhani ilmoitti, että hän tulee käymään, jos se mulle vaan sopii. Iltani ja fiilikseni parani hetkessä, ja vastasin Juhanille myöntävästi. Hänellä menisi pari tuntia matkan ajamiseen.


Puhelimeeni tuli viesti; oon vartin päästä siellä. Vilkaisin vielä kerran peiliin, katselin ympärilleni, että olihan kaikkialla varmasti edes suhteellisen siistiä, nappasin avaimet ja lähdin Juhania alaovelle vastaan. Me ei oltu vielä koskaan ennen nähty, ja jännitin paljon. Jäin vielä oven sisäpuolelle, mutta mun ei tarvinnut kauaa odotella, kun näin talon ohi ajavan auton ja arvasin sen olevan Juhani. Neuvoin mihin hän voi auton jättää, ja pian menimme mun asuntoon.

Sisällä me halattiin ja juteltiin hetki. Kohta ojensin Juhanille pyyhkeen, jotta hän saisi käydä suihkussa. Mä pyörin sillä aikaa pienessä asunnossani paikasta toiseen ja jännitin. Pian kuulin, kuinka suihku meni kiinni eikä mennyt kauaa, että Juhani tuli kylppäristä pois. Hän oli pukenut vaatteet takaisin ylleen. Kehotin Juhania istumaan sohvalle ja istuin itse hänen viereensä. Kumpikaan ei osannut oikeen sanoa mitään, mutta istuttiin vierekkäin ja ihan kiinni toisissamme. Hän nosti toisen kätensä harteilleni ja painauduin häntä vasten. Oltiin hetki siinä, kunnes Juhani kysyi; oonko varma että haluan. Ja mä olin.

Nousin kunnolla istumaan, siten, että pystyin näkemään Juhanin kasvot kunnolla. Molemmat nojautuivat pikkuhiljaa toisiaan kohti, ja pian me jo suutelimme. Kuumat ja kosteat huulemme hivelivät toisiaan, ujosti ja kokeillen. Uppouduimme toisiimme ja painauduin lähemmäs Juhania. Hän nosti toisen kätensä rinnoilleni ja hieroi hiljaa. Mä laitoin oman käteni hänen kätensä päälle vihjatakseni, että hieroisi kovempaa. Juhani teki työtä käskettyä, ja mun käsi siirtyi hänen jalkojensa väliin. Tunsin housujen läpi Juhanin kovettuneen kalun ja aloin hieromaan sitä. Me suudeltiin nyt jo kiihkeästi, ja tunsin käden menevän paitani alle. Me molemmat otettiin paidat päältämme ja mä otin myös liivit pois, ja vedin Juhanin päälleni. Suutelimme lisää kiihkeästi. 

Hengitin raskaasti, kun Juhani alkoi suutelemaan kaulaani ja nännejäni. Painoin lantiotani häntä vasten ja yritin löytää hänen vyönsä soljen. Hän huomasi aikeeni ja riisui housunsa. Tein saman ja Juhani liu'utti kätensä jalkojeni väliin. Hän hyväili klitoristani ja vartaloni värähteli. Samalla hän suuteli rintojani ja nännejäni kiihkeästi. Levitin jalkojani ja hän alkoi hitaasti työntämään sormia sisääni. Hitaasti, edestakaisin. Samalla hän edelleen hyväili klitoristani, nyt nopeampaan tahtiin minun painaessa lantiollani vastaan. Vartaloni tärisi ja huohotin. Juhani työnsi edelleen sormia sisääni, syvälle ja rajusti. Hetken päästä hän hidasti tahtia ja nosti päänsä ja aloimme taas suutelemaan. 

Otin Juhanin jäykistyneen kalun käteeni samalla kun suutelimme ja aloin hieromaan sitä. Juhani alkoi kiihottumaan ja hieroi taas rintojani rajusti ja tiukasti. Irrottauduin Juhanin huulista, suutelin hänen kaulaansa ja menin lattialle polvilleni. Katsoin Juhania silmiin hetken ennen kuin laskin pääni, avasin suuni ja otin kalun suuhuni. Se oli suuri ja jäykkä ja lämmin. Liikuttelin päätäni ensin hitaasti ja kieletäni käytin kiusoitellen. Kuulin Juhanin raskaan hengityksen ja tiesin, että hän tykkää tästä. Kiristin tahtia ja pitelin toisella kädellä kalua paikallaan. Toisella kädellä aloin hieromaan Juhanin palleja, joka sai Juhanin hätkähtämään. Jatkoin siitä huolimatta. Pian Juhani alkoi työntämään itseään kasvojani kohden ja nopeutin imemistäni. Juhani tarttui päästäni kiinni ja alkoi painelemaan sitä samaa tahtia lantion liikkeidensä kanssa. Kalu työntyi syvemmälle suussani, kohti kurkkuani ja vetäydyin vähän poispäin. Aloin taas käyttämään kieltäni samalla ja se kiihotti Juhania lisää. Hän huohotti ja pani lujempaa minua suuhun. Pian hän laukesi suuhuni ja nielin kaiken sperman. 

Nousin Juhanin päälle ja suutelimme hetken kiihkeästi. Sen jälkeen halailimme pitkään. Kun Juhani nousi vierstäni ja pukeutui, minä vedin päälleni pikkuhousut ja topin. Aloimme uudestaan suutelemaan kiihkeästi, vaikka Juhanin piti jo lähteä. Juhani alkoi taas hieromaan rintojani kiihkeästi ja painauduin häntä vasten. Pian hänen toinen kätensä oli taas housuissani hyväilemässä klitoristani, ja pian hän vetikin ne kokonaan pois päältäni. Hän kaatoi minut sohvalle, kävi itse polvilleen eteeni ja alkoi sormettamaan minua vielä uudestaan. Hän työnsi sormensa sisääni ja hyväili samalla kiltoristani kiihkeästi ja varmasti. Olin edellisestä sormettamisesta vielä märkä ja nyt kostuin vielä lisää. Juhanin otteet tuntuivat kiihottavilta ja hyviltä ja huohotin ja vaikeroin. Painoin lantiotani taas Juhanin kättä vasten rajusti. Pian tunsin pillussani jotain uutta. Tajusin Juhanin nuolevan klitoristani ja kiihotuin lisää. Ei mennyt kauaa, kunnes selkäni taipui kaarelle ja sain orgasmin. Vaikeroin ja huohotin vielä hetken orgasmin jälkeen, kunnes vedin Juhanin kasvot lähelleni ja suutelin häntä ahneesti. Hän vastasi suudelmaani, ja olisin voinut jatkaa sitä suudelmaa ikuisuuksiin asti. 

Pian kuitenkin vedin pikkuhousut takaisin päälleni ja nousimme seisomaan. Saatoin Juhanin ovelle ja halailimme ja suutelimme vielä paljon ennen kuin hän lähti. Aamulla kuuden aikaa käydessäni nukkumaan olin onnellinen ja tyydytetty.

4 kommenttia:

  1. Hei!
    Oot ihan sika hyvä kirjoittaa!
    Kirjoittaisitpa useammin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitoksia! :) nyt kun alkaa pahimmat syksyn kiireet helpottamaan niin varmaan alankin useammin kirjoittamaan ;D mahtavaa että tykkäät mun teksteistä! :)

      Poista
  2. jotenkin huvittavaa, kun juuri eilen illalla mulla poikaystäväni kanssa tapahtui juuri samalla tavalla. :-D paitsi että hän oli jo valmiiksi luonani yökylässä. Mutta huhhuh, henkilökohtainen mielipiteeni on, että kun miehen käsi menee omiin housuihini, ei ole paluuta takaisin. :-D taivaallista. Oot hyvä kirjottamaan!

    VastaaPoista