lauantai 30. tammikuuta 2016

Isin pikku prinsessa

Koputin omaa huonettani vastapäätä olevalle ovelle. Sisältä kuului ääntä, joten avasin oven ja luikahdin sisälle. Kannoin kädessäni pientä pussukkaa, jonka tipautin oven vieressä olevalle pöydälle.
- No, mitäs tyttö, isäni sanoi minulle istuen työpöytänsä takana. Vaikka kello oli jo yli puolen yön, hän silti teki vielä töitä.
- Mmh, mä tota ajattelin että.. jos sua ei haittaa, niin voisinko mä nukkua sun vieressä tän yön? En oikeen saa unta, vastasin vähän nolona. Minulla oli ylläni pieni yömekko ja mustat stringit, ja kaduin isäni huoneeseen menemistä. Isän vastauksen jälkeen katumukseni unohtui.
- Totta kai kultaseni saat tulla viereen, isin pikkutyttö. Isä nousi pöytänsä takaa, heitti housunsa ja paitansa pois ja veti päälleen yöpaitanaan käyttämänsä t-paidan. Hänen tehdessään vaatteidenvaihdon ehdin näkemään hänen vartalonsa, joka oli vähän yli kolmikymppiselle hyvässä kunnossa. Vähän treenattu, mutta samalla kuitenkin näki, ettei herkuista ole tullut otettua liikaa stressiä. Isän kädet näyttivät vahvoilta, ja tunsin oloni taas pikkutytöksi, joka viiden vanhana kömpi isän viereen nukkumaan, kun ukkosti tai päivällä oli nähnyt telkkarissa mörköjä ja muita pelottavia asioita.
- Käy sinne peiton alle jo, tuun ihan kohta siihen viereen, kuulin kylpyhuoneesta sanottavan. Vedin peiton syrjään, livahdin peiton alle ja painoin pääni tyynyyn. Se tuoksui mieheltä, isältä.

Olin useamman kerran tehnyt tämän saman tempun; mennyt puolen yön jälkeen isän huoneeseen sanomaan etten saa unta, vaikka ainoa asia, joka minua oli valvottanut, oli kiima ja puute. Olin jo seurustellut muutaman pojan kanssa, ja viimeisimmälle menetin neitsyyteni, mutta se ei ollut tuntunut oikein miltään. 18-vuotislahjaksi olin saanut ystävältäni paksun ja pitkän dildon, mutta se ei korvannut oikeaa kosketusta. Nyt olin taas isäni sängyssä, kiimaisena ja himokkaana.
- Isi, ootko sä jo tulossa? huutelin kylyhuonetta kohden.
- Mä käyn vielä nopeesti suihkussa, ala sä vaan prinsessa jo nukkumaan!
- Okei, vastasin oikeastaan vain itselleni, sillä suihku oli jo mennyt päälle. Nousin uudestaan sängystä ja hiivin kylpyhuoneeseen.

Isä oli jättänyt oven lukitsematta, mutta oli vetänyt suihkuverhon eteen. Mietin kahdesti, jatkanko eteenpäin. Mutta sillä hetkellä kuulin isäni alkavan hieman huohottamaan, suhkun ääni ei peittänyt sitä. Silloin heitin vaatteeni yltäni ja pujahdin suihkuverhon taakse mahdollisimman hiljaa. Isäni silmät oli kiinni, ja hän runkkasi hitain ottein pitkää, suonikasta kyrpäänsä. Tunsin pilluni kostuvan ja kiihkon vyöryvän ylitseni. Astuin lähemmäs, polvistuin ja vein kieleni kuumalle terskalle.
- Mitä... Suvi, mitä sä täällä teet, isäni sanoi järkyttyneenä.
- Tulin vaan sun kanssa suihkuun, hymyilin viattomasti. Kosketin uudestaan kielenpäälläni tuota tummana sykkivää, vedestä ja touhutipoista märkää kyrpää. Isäni värähti nautinnosta.
- Suvi, ei me voida, sähän oot mun tytär ja mä oon sun isäs, kuulin järkyttyneen äänen yläpuoleltani.
- Miksei, mä tiedän että säkin haluut... Oon kuullu sun huokailevan mun nimee, välillä öisin, joskus suihkussa. Ja oon huomannu miten sä oot kattonu mua, hieroin rintojani isän jalkoihin. Olin noin 165 cm pitkä, hoikka mutten urheilullisen näköinen, minulla oli C-kupin rinnat ja pitkät, tummat hiukset. Omasin myös pitkät räpsyripset, joilla sain aina tahtoni läpi. Niin kuin nytkin. Isäni katsoi minua hämmentyneenä, kun siirsin hänen kätensä pois edelleen täydessä seisokissa olevan kyrvän päältä, otin sen omiin käsiini ja aloin runkkaamaan. Nuoleskelin kyrpää joka puolelta, painoin suudelmia palleille ja sisäreisille.
- Tuu isi tänne lattialle kans, sanoin, ja hän teki niin kuin pyysin. Lattialla isä veti minut syliinsä, painoi huulensa minun huuliani vasten kiihekään suudelmaan. Istuin hajareisin isäni päällä, vein isäni huulet kaulaani, tisseilleni ja nänneilleni, jotka huusivat saada huomiota.
- Aah, toi tuntuu niin hyvältä, jatka, älä isi lopeta, huohotin.
- Mennään sänkyyn kultapieni, isän vaimea ääni kuului tissieni välistä. Nousimme seisomaan, isä sammutti suihkun, ja hieman kuivateltuamme kaaduimme sängylle.

Hetken aikaa vielä suudeltuamme kiihkeästi, anelin isääni nuolemaan pilluani. Olin nähnyt, kuinka naiset elokuvissa ja pornovideoilla nauttivat siitä, ja halusin itsekin kokea sen. Isä painoi märkiä suudelmia pitkin kehoani matkallaan kohti märkää reikääni. Kielen osuessa klitorikseeni miltei hypähdin nautinnosta, pystyin ainoastaan huutamaan lisää, lisää, lisää. Reikääni painui kaksi sormea. Kolmas sormi. Peukalo hyväili nyt hitain ja pyörivin liikkein klitoristani. Suutelimme taas. Painoin isäni huulet taas tisseilleni.
- Tuu jo mun sisään, en kestä enää, inisin isäni alla.
- Käytäthän sä pillereitä, vai tarvitaanko kortsu, isäni huohotti. Näin hänen silmistään, että hän ei olisi halunnut kortsua. Emmekä me edes tarvinneet sitä.
- Joo, joo käytän, anna mulle jo kyrpää ja syvälle! anelin jo miltei orgasmin partaalla. Isä veti kätensä pillustani pois, nousi päälleni ja katsoi minua silmiin.
- Sä oot vaan niin kaunis, kuulin hänen henkäisevän juuri ennen kuin lähti työntymään sisälleni.

Terskan painuessa reikääni rentouduin hieman, ettei isäni suonikas kyrpä sattuisi liikaa. Työnsin lantiotani eteenpäin, jotta saisin koko komeuden sisälleni mahdollisimman pian. Kun kyrpä oli kokonaan sisälläni, isä alkoi hitailla työnnöillä kokeilemaan reikääni.
- Ooh, kovempaa, pane mua isi kovempaa, inisin taas, käteni puristaessa hänen selkäänsä. Ja isä teki niin kuin pyysin. Yhä nopeutuvalla tahdilla hän pani minua, tunsin pilluni lähes imevän kyrvän takaisin sisäänsä joka kerta, kun se vetäytyi ulos.
- Nyt saat kunon kyrpää, pieni pervo prinsessani, isäni huohotti päälläni.
- Älä lopeta, mä tuun kohta! huusin ja huohotin isäni seksikäs vartalo päälläni. Isäni painaessa suudelmia kaulalleni sain orgasmin, huusin ja vääntelehdin isäni alla, joka edelleen jatkoi panemistani orgasmistani huolimatta. Selkäni yritti taipua kaarelle, huuleni muodostivat lopulta hiljaisen "O"n ja isänikin vetäytyi ulos pillustani.
- Anna mun kulta laueta sun ihanille tisseille, isä sanoi vatkaten munaansa kädessään.
- Tuu isi mun tisseille, hiero sun ihanaa kyrpää niihin!
- Aaah, Suvi, nyt mä tuun, uuh... hyvä tyttö, nuole muna puhtaaksi, isin pikku prinsessa. Isäni pyyhki spermojaan rinnoiltani käteensä ja laittoi minut nuolemaan ja nielemään kaiken sperman. Maiskuttelin isäni mieliksi, joka vielä suuteli molempia tissejäni kuin kiitokseksi.
- Mulla riittäis vielä lasti, jos haluut että laukeen sun suuhun... haluutko? Vilkaisin isääni ja hänen kyrpäänsä, joka alkoi osoittamaan virkoamisen merkkejä.
- Totta kai isi, mitäpä prinsessa ei kuninkaansa eteen tekisi, räpsyttelin ripsiäni ja laskeuduin kyrvän eteen. Suihinoton ja sperman nielemisen jälkeen kävimme suihkussa ja kävimme nukkumaan. Isä veti minut syliinsä, ja tällä tavoin nukuimme aamuun asti. Aamulla herättyämme jäimme koko seuraavaksi päiväksi sänkyyn, ja pienen pussukkani sisältökin pääsi käyttöön, eikä vain minulle, vaan myös isä innostui käyttämään 18-vuotissyntymäpäivälahjaani...

2 kommenttia:

  1. Sun pitäis kirjottaa useemmin.. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla tällaista palautetta ;) yritän tässä pikku hiljaa kovasti aktivoitua kirjoittamisessa ja postailussa, kunhan opiskeluiltani ehdin :)

      Poista