torstai 18. kesäkuuta 2015

Leluostoksilla

Voisin tässä kohtaa kirjotella vähän itsestäni, kun sitä ei ole vielä tullut tehtyä.

Olen siis 18-vuotias naisenalku Etelä-Suomesta. Mulla on vaikea lapsuus takana, joka on johtanut siihen, että oon erittäin epävarma itsestäni ja ujo. Mua suoraan sanoen pelottaa alottaa mitään uutta, koska epäonnistuminen on koko ajan mielessä. 

Siks tän bloginkin alottaminen oli mulle järkyttävän vaikeeta. En kirjoita omalla nimelläni, koska siihen en pystyis. Ei sillä, että häpeäisin sitä, mitä tänne kirjotan tai mitään, mutta että jos epäonnistun, kukaan ei saa tietää. Kaks mun ystävistä tietää, että tää blogi on olemassa, ja niistä vain toinen tietää osotteen. Ja toinen syy, miksen tee tätä oikealla nimelläni, on se, että oon kokenu mun ystäväpiirissä tavan, että kun joku alottaa tekemään jotakin, toinen seuraa perässä. Tätä on tapahtunu myös mun kohdalla. Ja epävarmuuteni vuoksi en kestä sitä, että muut tekee samaa kuin mä, ja tekee sen lähes aina tietysti paremmin. Siks pidän tän blogin salasena mut silti julkisena. :D ja onhan tää aihekin aika henkilökohtanen, jonka takia en mielellään omalla nimelläni puhu.

Mutta että saisin tän postauksen liittymään blogin aiheeseen, esittelen viikko sitten saapuneet ostokseni ;) oon siis jo pidemmän aikaa selaillut sekä Kaalimadon että Hotlipsin sivuja, pääasiassa mielenkiinnosta, että mitä kaikkea niiltä löytyy. Nyt päätin, että tilaan jotain, ihan vaan kokeillakseni taas jotain uutta.

Tein tilauksen Kaalimadon sivuilta, ja mukaan lähti Jelly Sparkling -dildo ja Kaalimato Liukuvoide 50 ml. Tilasin ne Postin pakettiautomaattiin ja maksoin verkkopankissa. Mahdollisuus oli myös laskuun, mutta itse päädyin maksamaan ne heti pois alta. Molempien tuotteiden kohdalla oon tosi tyytyväinen hinta-laatu-suhteeseen. Suosittelen näitä myös muille! ;) Tässä kuvat ostoksista;




Dildossa on yhdella AA-paristolla toimiva vibra, jonka voimakkuutta pystyy säätämään. Vibran äänen kuulee itse, mutta ei se seinän läpi kuulu. Dildo on pieni ja huomaamaton ja sopii hyvin käteen. Vibran voimakkuutta oli yllättävän vaikea säätää käytössä, varsinkin jos mukana on liukuvoide, joka tekee käsistä sellaiset, että niillä on vaikea tehdä mitään pikkutarkempaa hommaa. Muuten dildo on yksinkertainen ja helppo käyttää. Liukuvoiteesta voin sanoa sen, että se ei lupauksensa mukaan haise miltään, ja se ei myöskään tahmaudu. Hoiti tehtävänsä niinkuin pitikin ;) Olen vasta kerran päässyt kokeilemaan näitä tuotteita, mutta sen kerran pohjalta pystyn sanomaan, etteivät nämä olleet turhat ostokset. Ja nämä olivat siis ensimmäiseni, että muutenkaan kokemuspohjaa leluista ei siis ole, mutta luulen, että nämä eivät jääneet viimeiseksi ostoksekseni ;D

11 kommenttia:

  1. Uskaltaako 20v neitsyt kokeilla tuota vibraa? Mielettömästi haluaisin tuollaisen tilata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, luulisin että uskallat kokeilla tuota, sillä itsekin oon neitsyt, joten sen vuoksi voin lämpimästi tätä tuotetta neitsyelle suositella! :)

      Poista
    2. Sattuuko tuo paljon, kun sen tunkee sisäänsä? Että kannattaako olla yksin kotona jos sattuu huutamaan :D

      Poista
    3. Riippuu ihan siitä, kuinka herkkä olet :D mutta kyllä se siis jonkin verran sattuu, ja suosittelen olemaan yksin kotona, kun kokeilet. Ei tule ainakaan sitä jännitystä/pelkoa, yllättääkö joku sut, koska jos jännität, se sattuu vielä enemmän.:D ja luulisin, että pystyt nauttimaankin enemmän, kun tiedät olevasi rauhassa ja vapaa olemaan missä vain, missä asennossa vain ja niin kovaääninen kuin haluat olla ;)

      Poista
  2. Hei!
    Et voisi tehdä ihan perustietoa seksiin, esileikkeihin,ja kaikkiin perus "panemiseen" liittyen olevaa postausta. Vähän niinkuin opetusta neitsyelle(?)
    Terkuin:
    24 -neitsyt, joka haluaa teoriaa ennen toimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua kiinnostais kans tällänen postaus!

      Terkuin, 20v neitsyt, joka haluaa myös teoriaa ennen toimia

      Poista
    2. Hei, itse en oikein pysty toteuttamaan toivomaanne postausta, koska itsekin oon tosiaan neitsyt. Mutta voin jonkunlaisen pohdinta-postauksen toteuttaa, eli mitä itse tekisin tai haluaisin jne. Voin myös vieraskynä-postauksia alkaa toteuttamaan, eli jos joku tähän mun blogiin törmäävä tai jo lukija haluaa tuollaisen postauksen tehdä. Mutta tiivistetysti voin teille omien ajatusten pohjalta sanoa, että fiiliksen pohjalta meneminen ja kumppanin kanssa asiasta keskusteleminen on se ydin, josta kannattaa lähteä liikkeelle. Tehdä sitä, mikä tuntuu itsestä hyvältä. Tähän kuuluu myös esileikki; joillekin esileikki voi olla roolipeliä, joillekin se on lelujen kanssa peuhaamista, joillekin vaikka pelkkää puhumista. Mutta yritän saada joko itse kasattua jonkinlaisen postauksen neitsyen näkökulmasta, tai sitten sen vieraskynä-postauksen muodossa. Voi olla että molemmatkin saan toteutettua! :)

      Poista
  3. Kiva blogi.. Ps ku tässä ny kerrotaan mitä on seksielämässä tehnyt.. Niin13 vuotiaana neitsyyden menetin ja nyt olen 14

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä sä täälä sit teet jos oot vasta 14?
      Ooks kovin ylpee että menetit neitsyytes 13 vuotiaana :/
      Minkä ikäsen kanssa? Kai ny viä sanot et 12 vuotiaan serkun kanssa vähä hieroitte p**ppiä ja pi**eliä yhteen nii menetit neitsyytes :D

      Poista
    2. Olet omalla vastuullasi blogiani lukemassa, mutta toivoisin, että et alaikäisyytesi vuoksi tänne enää eksyisi; en kuitenkaan ala valikoimaan lukijoitani.

      Ja vaikka vielä ei ole asiattomia kommentteja tullut, mutta silti ilmaisen toiveeni kommentoinnin asiallisena pysymisestä, vaikka toisten kommentit saattavat provoisoida. Saa kommentoida ja kertoa asioistaan, jos haluaa, mutta toivon, että ketään ei aleta niiden takia "haukkumaan" tai muutakaan. Kiitos! :)

      Poista
  4. Itsekkin menetin neitsyyteni 14 vuotiaana nykyiselle poikaystävälleni. Nyt 5 vuotta oltu yhdessä eikä mua kyllä kaduta että olin silloin vasta 14. Oltiin silloin oltu vuosi yhdessä ja ihan yhteinen päätös oli :)

    VastaaPoista